Sisäinen ilmoituskanavamme tarjoaa luottamuksellisen kanavan saattaa Meriaura Groupin sisäisen tutkinnan kohteeksi epäilyksen mahdollisesta Meriaura Groupissa tapahtuneesta väärinkäytöksestä.
Meillä on käytössämme Whisteblowing-ilmoituskanava, jonka avulla keräämme tietoa mahdollisista epäkohdista toiminnassamme. Kanavan kautta henkilöstömme voi ilmoittaa anonyymisti ja turvallisesti epäilystään tai havaitsemastaan ilmoittajansuojalain piiriin kuuluvasta rikkomuksesta.
Whistleblowing-palvelun tarjoaa ulkopuolinen kumppani Keskuskauppakamari. Kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti rajattujen käsittelijöiden toimesta sekä ilmoituksen tekijän että kohteen yksityisyyttä suojaten.
Ilmoituskanava on toteutettu teknisesti siten, että ilmoittajaa ei voida tunnistaa, jos ilmoituksen haluaa tehdä nimettömänä. Ilmoituskanavaan voi jättää myös yhteystietonsa. Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan yleisen tietosuoja-asetuksen 2016/679 mukaisia velvoitteita.
Ilmoittajalla ei tarvitse olla todisteita epäilynsä tueksi, mutta ilmoitukset on aina tehtävä rehellisesti ja hyvässä uskossa (vilpittömässä mielessä). Väärinkäytösepäilystä tulisi kertoa ilmoituksessa mahdollisimman tarkasti, jotta asiaa voidaan tutkia.
Meriaura Groupin sisäiseen ilmoituskanavaan voivat tehdä ilmoituksen yrityksen nykyiset työntekijät. Muut Ilmoittajansuojalain soveltamispiiriin kuuluvat tahot voivat tehdä ilmoituksensa Oikeuskansleriviraston ylläpitämään ilmoituskanavaan. Tarkemmat ohjeet Oikeuskansleriviraston ylläpitämään ilmoituskanavaan löydät osoitteesta https://oikeuskansleri.fi/tietoa-ilmoittajansuojelusta
Ilmoituskanava ei ole yleinen palautekanava. Tavanomaista palautetta palveluistamme ja toiminnastamme voit antaa sähköpostitse.